Kari Karjalainen


Kari Karjalainen Music - Tämän sivuston kuvat: Asko Lahdenranta, valokuvaajamestari.

Tämän sivuston kuvat: Asko Lahdenranta, valokuvaajamestari.

Trumpetisti, säveltäjä, sovittaja ja opettaja

Kari Karjalainen on trumpetisti, säveltäjä, sovittaja ja kouluttaja. Hän pitää erilaisia koulutustilaisuuksia erilaisille orkestereille. Hän on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona laajasti eri puolilla Eurooppaa, erityisen paljon Saksassa yhdessä urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa. Hän on myös levyttänyt lukuisia äänitteitä.

Kari Karjalainen on opettanut myös sävellystä, sovitusta ja kontrapunktia Lahden konservatoriossa. Sovituksia eri kokoonpanoille on syntynyt tuhansia yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Sovituksia ja sävellyksiä mitä erilaisimmille kokoonpanoille voi tilata Sävellys-ja sovitustyöt -sivun kautta.

Kari Karjalainen kirjoittaa kirjasarjaa kaikille vaskisoittimille yhdessä soittimiensa huippuosaajien kanssa. Kirjasarjasta puuttuu enää Käyrätorvikirjat 1 ja 2, ne ilmestyvät ensi vuoden puolella.

Kari Karjalainen

Koulutusta ja sovitustyötä

Kari Karjalainen on pitänyt koulutustilaisuuksia puhtaaseen intonaatioon ja yhteissoittamiseen keskittyviä kursseja niin kamarimusiikkikokoonpanoille kuin suurille puhallinorkestereille. Lue lisää!

Karilta voi tilata sovituksia ja sävellyksiä mittatilaustyönä kaikille mahdollisille kokoonpanoille. Sovitukset voidaan räätälöidä kullekin kokoonpanolle myös siten, että sovittaja huomioi soittajien taitotason. Lue lisää!